Syyshommia

Joopa joo... Olipa harvinaisen huono vuosi aloittaa puutarhablogin pitäminen; kesä oli sen verran hanurista, ettei mökkeily paljoa huvittanut, ja syksy on mennyt harvinaisen tiiviisti opiskelun merkeissä. (Pääsin opiskelemaan puutarhuriksi, jee!)

Toisaalta, syksyllä ei mitään kovin jännää puutarhassa tapahdu - suojaverkkojen laittoa, kukkasipulien istuttamista ja kavereilta haalittujen siementen kylvöä lähinnä - joten menetys tuskin on kovin suuri. Tässä jonkin verran kuvia lokakuun alun tilanteesta:

Ostin joskus syyskuussa pari tällaista pakettia Lidlistä. Kyllähän pihassa nyt täytyy krookuksia olla, ja tulppaaneitahan ei nyt koskaan voi olla liikaa, ja... Öh, joo. Myönnetään, ehkä tämä(kin) homma lähti vähän lapasesta. ^^'

Ja sinne hävisi 50 kukkasipulia. Ongelmia tuli vastaan lähinnä sen asian suhteen, että en koskaan kuollaksenikaan muista, mihin tarkalleen ottaen olen mitäkin istuttanut... Tuhosin sitten pari varjoliljan sipulia ja olin vähällä kaivaa iankaikkisen vanhat narsissit ylös. Hups.

Melkein voisin väittää, että mun punahattu ('Green Envy') ei oikein viihdy tuossa paikassa... No, katsotaan tilannetta uudelleen ensi syksynä, koska keväällä olisi tarkoitus hiukan typistää tuossa kukkapenkin yläpuolella kasvavaa omenapuun oksaa. Jospa sillä konstilla saataisiin tarpeeksi valoa siihen, että kaikki perennat tykkäisivät olostaan. :P

Kesäkuun lopulla pykätty kivikkopenkki näyttää jo oikein virkeältä. :)  Ensi vuonna voisi laittaa tuonne vielä hiukan neilikkaa - ja uuden sammalleimun. Totta kai kesä-heinäkuun ainoat kuumat ja kuivat päivät osuivat juuri istutusta seuranneeseen viikkoon...

Hurmesilkkiheinä (Imperata cylindrica 'Red Baron') on kyllä mun ehdoton suosikki koristeheinien joukosta. Aivan mahtava syysväri!

Syksyssä on kaikkein surullisinta nähdä aina yhtä ahkerat ja suloiset kimalaiset vetelemässä viimeisiä henkäyksiään. :(  Tämäkin reppana oli enää niukin naukin hengissä, ja silti se vain yritti sitkeästi mönkiä kukasta toiseen.

Ostin joltain kirpputorilta kokeeksi hevoskastanjan taimen - ja vahingoista viisastuneena päätin vetää verkon sen ympäri heti saman tien. Nyt sitten odotellaan jännityksellä, selviääkö pikkuinen ensimmäisistä talvistaan. :3


PS. Jos jollain lukijoistani on selvänäkijän kykyjä, niin otan mielelläni vinkkejä vastaan siitä, mihin helkattiin olen voinut hukata keväällä ostamani niittykukkien siemenet... Tohelo mikä tohelo.

Paikallinen fauna...

...vihaa minua. Ihan oikeasti. :(

Vielä pari viikkoa sitten kaariporttiin istuttamani kärhö näytti oikein virkeältä, ja olipa siinä jo vähän nuppujakin - eli varsin loistava suoritus kasvilta, joka keväällä oli vähällä lentää roskikseen.

Viime viikonvaihteessa tilanne näytti tältä. Eipä ollut kärhöä enää... Riivatun rusakot!!!

Visiitti Ruissalon kasvitieteelliseen puutarhaan

Jotenkin tämä kesä ei oikein ole innostanut mökkeilemään, joten päätettiin toissapäivänä käväistä katsomassa muiden istutuksia Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Komeaa oli, joskin joku urpo (en siis minä ainakaan, köh köh) onnistui ryssimään yli puolet kuvista niin, ettei niistä ota itse pirukaan selvää... No, tässä kuitenkin jotain:

Kiinanruusut on aina olleet mun lemppareita. :)  Ei kyllä ihan näin kerrottuna, mutta nätti tämäkin on.

Kunnon viidakkomeininkiä... Oli muuten hankalaa yrittää varoa kasveja, kun sitten aina törmäsi johonkin muuhun. Norsu posliinikaupassa jälleen. :P

 

Oi, mä haluan tällaisen orkidean! *miettii edellisten orkideojensa kohtaloa* Tai tarkemmin ajateltuna... Ehkä ei sittenkään.

Enpä odottanut törmääväni kasvihuoneessa koikarppeihin, mutta mitäs pienistä. Olen kyllä jostain syystä aina luullut niitä pienemmiksi.

Olenko ainoa, jonka mielestä tämä kukka on jokseenkin härskin näköinen...?

Enpä haluaisi kiivetä tämä puun runkoa... Auts. :P

Aavikkokasveja on paljon enemmän kuin osaisi äkkiseltään arvata. Piikkisyys tosin tuntuu olevan niillä pop, joten kannattaa pitää näpit kurissa.

Piikkisiä kurkkuja! :D

Aika söpö kukka tässä ei-niin-söpössä kaktuksessa. :) 

Haha, olisin voinut ihmetellä näitä kaveruksia vaikka koko päivän... Kohteliaita kavereita kyllä, koska jatkuva ja varsin kovaääninen riitely loppui heti, kun ihmiset tulivat lähemmäksi. :D

Arvatkaa vaan, tekikö mieli maistaa...

Jooh, on siinä muutama kukka. Voi elämä.

Tämän kesän yllättäjät

Olen mielestäni varsin kärsivällinen ihminen, mutta silti joka ikinen vuosi ehdin julistaa jonkun kasvin kuolleeksi tai ainakin "tylsimykseksi" (=ei kukintaa tänä vuonna) ennen aikojaan... Tuntuu, että kasvit oikein odottavat mun luovuttavan ja puskevat vasta sitten pintaan. :D

Ehdin jo julistaa "virallisesti", ettei mun köynnösruusu 'Veilchenblau' kuki vielä tänäkään vuonna. No, väärässä olin. Kirvainvaasiosta huolimatta nuppuja löytyi viime viikonvaihteessa viisi, nyt niitä on ehkä jo enemmänkin.

Istutin omenapuun juurelle viime vuonna kolme kärhönreppanaa, joista kuoli heti kesän aikana kaksi. Tänä vuonna en nähnyt mitään elonmerkkejä - paitsi ihan kesäkuun lopulla. Kehtasi huijata, mokoma. ;)  Tämä on  muistaakseni viinikärhö 'Night Veil'.

Viime kesän kukkapenkkiurakan tuoksinnassa kaikkien varjoliljojen varret katkesivat, eikä niistä loppukesän aikana tullut enää mitään kasvuntynkää ylös. Kiroilin rankasti, mutta kas: tänä keväänä varjoliljatkin aloittivat ihan nätisti kasvunsa. Kukinta taitaa jäädä vähän heikonpuoleiseksi, mutta jos yhtään olen tämän kasvin sielunelämästä ymmärtänyt, niin tämä puute korjaantuu kyllä. (Vielä kun saisi rikkaruohot vain katoamaan sormien napsautuksella, niin kaikki olisi hyvin...)

Tyttömagnolia 'Susan' joutui talven aikana pahasti jyrätyksi (hirvi kenties?), ja aika pitkään näytti siltä, että tämän kaunistuksen taru oli siinä. Eikä mitä, tyttönen lähti kasvuun ja puskee uutta lehteä minkä kerkeää. Kaikesta päätellen siis juuristo on kunnossa, joten muutaman vuoden päästä uskallan jo odottaa kukkiakin.

Viime kesänä töissä kävi perinteiset: nypin metsäalppikellosta kuivia lehtiä, ja eikös siitä lähtenyt palanen elävää kasviakin mukaan... Se suostui kuin suostuikin juurtumaan, joten - ylläri - etsin sille mökkipihasta paikan, jossa se voi väliaikaisesti keräillä voimiaan. No, keväällä sitä(kään) ei löytynyt sitkeän etsinnänkään jälkeen, ja kun kuulin, että muiltakin surkea talvi oli verottanut juuri metsäalppikelloja, totesin että se siitä sitten. Vaan kuinkas kävikään? Pieni kuin mikä se on edelleen, mutta hengissä sentään. :D

Sinisade 'Blue Moon' syötiin talven aikana ja alkukesästä se vielä vedettiin siimaleikkurilla uudestaan matalaksi, mutta eipä se näytä tätä yksilöä paljoa hetkauttavan. Kukintaa joudun kyllä odottamaan vähintään pienen ikuisuuden, mutta jospa tämä edes kasvaisi köynnöksen mittoihin lähivuosien aikana...

Kiitolliset kukkijat

Monet kukat jaksavat kukkia vuodesta toiseen kauniina, mutta joidenkin sitkeys jaksaa aina vain hämmästyttää. Tässä muutamia, joita eivät mitkään olosuhteet tunnu lannistavan:

Pikkupetunia (jonka jotkut tuntevat miljoonakellon nimellä) tuntuu olevan käsittämättömän kestävä kesäkukka. Siinä se nököttää kuistin pöydällä viikosta toiseen, säällä kuin säällä, ja vettä se saa n. kerran viikossa. Välillä se on ollut niin kuiva, että sitä on ehditty jo luulla menetetyksi tapaukseksi, mutta reilusti vaan vettä ja jokunen tunti odottelua, niin kasvi on taas oma pirteä itsensä... Käsittämätöntä.

Pionia ei turhaan tituleerata kukkien kuningattareksi... Tuntuu, että kukinta vain paranee vuosi vuodelta - eikä sen eteen tarvitse tehdä mitään. Kun pioni on todennut kasvupaikkansa hyväksi, se ei lannistu kylmyydestä, kuumuudesta tai kuivuudesta. Märkyys varsinkin talvisin voi koitua pionin kohtaloksi, mutta onneksi tontti viettää jokaisesta kohdastaan johonkin suuntaan, joten seisomaan jäävää vettä ei juuri tarvitse pelätä. (Ja tämä pioni ei onneksi tiedä sitä, että sen pitäisi vaatia oikein aurinkoinen kasvupaikka...)

Varjolilja on yksi perinteisimpiä puutarhakasveja, eikä syyttä; kasvupaikaksi käy melkein mikä paikka tahansa auringosta puolivarjoon tai jopa varjoon, hoitoa ei tarvita oikeastaan lainkaan istutuksen jälkeen ja jos sen antaa vain olla, se lähtee varsin helposti myös leviämään.

Itse asiassa varjoliljan kanssa ongelma on toisinaan juuri siinä, että se lähtee varsin helposti leviämään... Ruusuaita pitäisi siistiä, mutta en mä millään raaski, kun siellä on noin komeat varjoliljakasvustot. :'D

"Pieni" saniainen

Mökkimme takapiha on vielä toistaiseksi jäänyt aika vähälle huomiolle (etupiha on ihan riittävän työläs yksinäänkin), mutta kyllä sieltäkin katseenkäntäjiä löytyy. Omenapuut nyt ovat tällä tontilla oikeastaan itsestäänselvyys, joten komeiden puuvanhusten sijasta huomio kiinnittyy valtavaan saniaispuskaan.

En tiedä oikein mitään saniaisten sielunelämästä, mutta sen verran tällainen tumpelokin tajuaa, että tämän puskan on oltava vanha. Eikä mitään 10-15 vuotta, vaan ihan oikeasti vanha. Taitaa kyllä lajikekin olla aika kookas ja paikka hyvä...

Kukkuu! Meikäläisellä on pituutta karvan alle 160 cm, joten siitä voitte sitten laskeskella puskan korkeutta ja leveyttä.

Jossain vaiheessa tuntui hyvältä idealta istuttaa saniaisen kaveriksi kuunliljaa...

...vaan eipä tunnu enää. Enpä sitten muistanut istutushetkellä, kuinka hiivatin isoiksi nämä kaverit kasvavat. :'D

No, onneksi kuunilja on varjopaikan kasvi. Sitä ei näytä paljoa haittaavan, että se saa valoa lähinnä keväällä ja syksyllä - ja silloinkin niukasti, koska talo ja pihaa hallitseva kuusi varjostavat takapihaa varsin perusteellisesti.

Tee-se-itse kivikko

Kivikkokasvit ovat aina olleet sydäntäni lähellä; ne eivät kaipaa superhienoa kasvupaikkaa saati ämpärikaupalla vettä, vaan kukoistavat tyynen tyytyväisenä paikoissa, joissa on kivien päällä ehkä sentti multaa (ja pari senttiä muurahaispesää). Varsinainen laiskan puutarhurin unelma siis! :D

Tänä kesänä päätin toteuttaa haaveeni omasta pienestä kivikkokukkapenkistä. Värväsin kaverin mukaan talkoisiin ja ei muuta kuin auton nokka Karunaa kohti.

Vaihe 1: Kaiva kuoppa. Paikaksi olin etukäteen katsonut varsin paahteisen, loivan rinteen, joka sinällään on hyvä kivikkokasveille, mutta eihän keskelle heinikkoa voi istuttaa oikein mitään. Siispä hihat heilumaan ja maata ylös vähintään lapionmitan syvyydeltä.

Kaivaessa löytyi ihan järkyttävän isoja kastematoja, ainakin kolme muurahaispesää ja käsittämättömän sitkeitä juuria, mutta lopulta haluttu syvyys saavutettiin ja oli aika pitää ansaittu evästauko.

Vaihe 2: Täytä kuoppa. Koska tähän tulevat kasvit kaipaavat nimenomaan kuivuutta, heittelin varmuuden vuoksi kuopan pohjalle pikkukiviä ja saviruukun paloja salaojitukseksi. Siihen päälle kippasin n. puoli jätesäkillistä palanutta hevosenlantaa siltä varalta, että kullanmuruseni haluavat enemmän ravinteita kuin halpismullalla on tarjota.

Koska tavoitteena oli kohopenkki ja uutta multaa melko vähän, heittelimme kuopasta poiskaivettua maa-ainesta takaisin niin, että pinta oli likimain samassa tasossa maanpinnan kanssa.

(Vaihe 2,5: Etsi kiviä. Paljon. Ja pidä sen jälkeen kunnon hengähdys- ja venyttelytauko.)

Vaihe 3: Kasaa isommista kivistä "kivikon" ulkokehä ja kippaa mullat keskelle. Tämän toimenpiteen aikana perkeleet raikuivat ajoittain varsin komeasti, sillä isojen kivien pyörittely juuri oikeaan asentoon käsipelillä on kaikkea muuta kuin helppoa ja kevyttä puuhaa. Ihme kyllä, varpaat tai sormet eivät jääneet kertaakaan alle... (Poislukien se kerta, kun kaveri jyräsi mun varpaiden yli kivilastissa olevilla maitokärryillä. Että kiitti vaan.) Multaakin oli juuri sopivasti pienen keon aikaansaamiseksi - ja mikä parasta, tämä työvaihe tarkoitti sitä, että oltiin jo reilusti voiton puolella!

Vaihe 4: Sommittele kiviä ja vähän muutakin tilpehööriä haluamallasi tavalla. Tuo rautapata oli aivan ehdoton! Se on jotenkin täydellisen ruosteinen ja nuhjuinen kivikon keskelle... Sitä paitsi siitä puuttuu pohja ja suurin osa kyljistäkin, joten eipä siitä juuri muuhun olisikaan ollut. (Melkeinpä kaikki, mitä padasta on jäljellä, on mullan pinnan yläpuolella.)

Kiviä latelin vähän fiiliksen mukaan sinne tänne, tarkoituksena oli niiden avulla "rajata" alueita eri kasveille. Enemmänkin kiviä olisin saanut tuohon mahtumaan, mutta tässä vaiheessa ei enää oikein huvittanut lähteä kaivamaan lisää...

Vaihe 5: Istuta kasvit, kastele hyvin ja ihaile lopputulosta. :)  Ja koska en osaa ihailla ilman kameraa, tässä vielä muutama kuva eri suunnista:

Kukkapenkin kasvit:

• rantalaukkaneilikka, lajike on muistaakseni 'Splendens Perfecta' (Armeria maritima)
• komeamaksaruoho, lajikkeesta ei tietoa (Sedum)
• patjarikko 'Red' (Saxifraga x arendsii)
• sammalleimu, lajikkeesta ei tietoa (Phlox subulata)
• piikkipäivikki 'Jewel of Desert Garnet' (Delosperma)
• lewisia (Lewisia cotyledon)
• kattomehitähti (Sempervivum tectorum)
• hurmesilkkiheinä 'Red Baron' (Imperata cylindrica)
• mustakäärmeenparta 'Niger' (Ophiopogon planiscapus)